Suomen Teollisuustyökalut Oy

Yritys

Industriverktyg IDG-Tools AB aloitti liiketoimintansa Ruotsissa vuonna 1996. Heti seuraavana vuonna Suomen Teollisuustyökalut Oy Ab sai alkunsa ja nykyään meillä työskentelee noin 100 myyntiedustajaa, joista jokaisella on oma esittelyauto. Yritystoiminta on vahvaa ja jatkamme edelleen kasvua. Liiketoimintaa on tällä hetkellä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Logistiikkakeskuksemme sijaitsee Rosersbergissä, Ruotsissa, aivan Arlandan lentokentän vieressä.

Kuljetukset ruotsalaisille ja norjalaisille asiakkaillemme tapahtuvat yön yli ja toimitukset useimmille alueille jo heti seuraavana päivänä. Suomeen ja Puolaan lähetykset kuljetetaan laivaliikenteellä, jonka vuoksi toimitusaika on neljästä viiteen työpäivää. Suomen Teollisuustyökalut Oy Ab on jo pitkään ollut Pohjoismaiden suurin työkaluja maahantuova yritys, jolla on kiertävät esittelyautot.

Yrityksellä on Dun & Bradstreets:n AAA luottoluokitus.

Tervetuloa asiakkaaksemme, olemme alentaneet jo kymmenientuhansien asiakkaidemme kuluja työkaluhankinnoissa. Otamme mielellämme vastaan haasteen myös yrityksessänne, laadusta tinkimättä.

Toimintatapa ja tavoitteet

  • Toimittaa oikea tuote oikeaan aikaan ja kilpailukykyiseen hintaan.
  • Seurata herkeämättä asiakkaidemme ja markkinoiden toiveita.
  • Kehittää laadukkaita ratkaisuja ja toimia tehokkaasti joka osa-alueella.

Yhteenveto pyrkimyksistämme:

  • Tarjoamme yrityksille nopeaa palvelua ja laatutuotteita kilpailukykyiseen hintaan.
  • Olemme vakaa, kauaskantoinen ja mielenkiintoinen työpaikka työntekijöillemme.

Suomen Teollisuustyökalut Oy

Hallimestarinkatu 21
20780 KAARINA

Y-tunnus: 1087645-2

Asiakaspalvelu

info@teollisuustyokalut.fi

0207 303000
(Kiinteästä verkosta: 8,35 snt/puh+16,69 snt/min)
(Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh+16,69 snt/min)

Ota yhteyttä

10 + 5 =